Juhannusta!

Nytpä elellään jo aikaa himpunverran juhannuksen alla. Vuoden pisin päivä tuli, oli ja meni aikalailla kosteissa merkeissä. Siis ei sillätavalla kosteissa, vaan sateisissa merkeissä. Vesi joessa on noussut yli 30 senttiä ja alkais pikkuhiljaa riittämään. Mutta eipä sade vain näytä loppuvan, sillä edelleenkin sataa välillä kuin saavista kaataen.

Ukkonen pisti päreiksi sitten tuon meidän WLAN:inkin, eli se on poissa pelistä nyt jonkin aikaa. Uutta ISDN reititintä ei enää kannata hankkia, koskapa ovat lupailleet jo pikapuoliin tänne ADSL:nkin. Laajakaistaa siis tyrkkää, eli pääsemme vihdoin kiinni tietoyhteiskunnasta oikein kunnolla me peräkyläläisetkin.

Kalaa on tullut muutamaan edellisvuoteen verrattuna ihan mukavasti. Tämän viikon asiakkaat lähtivät tänään ajelemaan kotiin tyytyväisin mielin. Sotkamon pojillakin oli autossaan kolme mukavaa kalaa (12 kg, 6,4 kg ja 5,8 kg). Ainoastaan perhokalastajat ovat joutuneet tyytymään hieman vähempään, mutta kyllä juhannuskalat heilläkin mukanaan oli kotiin mennessään.
Nyt on kuulemma taas lohta nousemassa veden nousun myötä kovasti jokeen. Tanasta kuului uutisia, että isoja lohiparvia on tullut jokeen. Eihän siinä mene kuin muutama päivä kun lohet ovat jo täällä Outakoskella, varaudutaanpa sitten huimiin saaliisiin… :-)

Hyvää ja turvallista juhannusta kaikille toivottaa Jupe ja koko Seitalan väki

Vastaa